Ritva Eerola

LAULAMISEN PARADOKSIT

(päivitetty 10.10.10)

Laulamisen toiminnoissa paras tulos saavutetaan useimmiten
vastakkaissuunnan kautta.

Oikea toiminnan tasapaino tulee "vastaanottamisesta" ei tuottamisesta.

Jos olet ääntä täynnä, se ei soi vapaasti, vaan ahdistetusti.

Laulaminen on kehon täyttämistä ilmaisulla eikä äänellä.

Laulaminen on äänen jättämistä kehon ulkopuolelle.

Etisyys tulee toiminnallisesti takakautta.

Mitä ylemmäs lauletaan, sitä alemmas kehoon on ajateltava energian painopiste.

Mitä alemmaksi lauletaan, sitä enemmän tarvitaan kannatustunnetta ylöspäin rangan vastakkaisvenymisen kautta.

Mitä enemmän ajattelee "laulavansa", sitä enemmän toiminta irtoaa kehosta.

Kun unohtaa äänen ja melodian tuottamisen ja keskittyy tekstin ilmaisuun, sen vapaammin ääni soi.

Mitä enemmän ottaa ilmaa sisään, sitä nopeammin se tulee ulos.

Mitä energisempi teksti on, sen pidemmälle ilma riittää.

Jos kuulee oman äänen resonoivan päässä suun tasolla voimakkaasti, toiminta ei ole tasapainossa.

Jos kuulee oman äänen yläalueella pienenä, toiminta on luonnollisessa tasapainossa.

Hiljainen ääni vaatii enemmän työtä kehosta kuin voimakas.

Kehon alaosan toiminnan ajattelu on tärkeämpi kuin pään.

Energian käyttö tuntuu kehon laajentumisena eikä supistuksena.

Tekstin selkeys ei tule turpajumpalla, vaan kehon lihasten käytöllä.